Image
Gopalan poppoo lähti lomalle – ensin tarkistettiin jaoketarhat

10.8.26

LOMATIEDOTUS: Tällä viikolla tilatut tuotteet lähtevät postiin ma 17.8. koska Gopalan poppoo lähti lomalle! Kaikkien tilausten mukaan tulee yllärilahja. 🥳

Tänä kesänä on puuhaa riittänyt mehiläisten kanssa. Muutama edellinen vuosi pidettiin mehiläispesien määrä minimissä, kun ei ollut puhtia ison pesämäärän hoitamiseen, ja tänä keväänä alettiin taas kasvattamaan yhdyskuntien määrää jaokkeita tekemällä. 🐝

Tässä kuvaa kahdelta jaoketarhalta, jonne ollaan näitä pieniä pesiä viety vahvistumaan tattaripellon läheisyyteen – sieltä kun vielä saattaa vähän tulla hunajaa ja siitepölyä kasvua tukemaan. 🌸

Kesän hunajat jo kerätty, ihan pieniä määriä syys- ja mesikastehunajaa saattaa vielä tulla. Seuraavaksi alkaa siis linkoaminen ja hunajan purkitus Nettikaupasta ehtikin isompi purkkikoko jo loppua kesken, mutta ensi viikon loppupuolella sitä taas saa! 🍯

Nyt oli siis meille sopiva rako pienelle kesälomalle intensiivisen touhuamisen tauottamiseksi, ja eristettiin itsemme autiolle saarelle Uudenkaupungin ulkosaaristoon. Täällä on kaikki lapsuuden kesät vietetty paljain jaloin kallioilla pomppien! 👣

Iltapäiväksi oli sovittu venetaksi perille saareen, ja aamulla tehtiin kiireessä viimeiset toimenpiteet mehiläisille kolmen tehokkaan tunnin aikana ennen lähtöä. Kiitos Heinille kärsivällisyydestä – oltiin vain tunti myöhässä sovitusta aikataulusta, mutta se olikin ennalta sovittu tuntia etukäteen niin että voidaan se oletettu tunti myöhästyä! 😅



KAISU KULMALA
Kaisu Kulmala
KAISU KULMALA

Gopalan fudgen keitosta, maatilan arjesta, mehiläistarhauksesta sekä markkina-retkistä kirjoitteleepi Kaisu Kulmala.

Kategoriat